Sivut

maanantai 30. toukokuuta 2011

Mukautetut tokomöllit ja agitreeniä kohti sunnuntain kisoja

Tokon jatkokurssin viimeinen kerta oli eilen ja vuorossa oli möllikisa, joka toteutettiin hieman mukautettuna. Valtaosa liikkeistä tehtiin ryhmäliikkeinä rivissä, vain luoksetulo ja hyppy yksitellen. Jokaisen liikkeen sai myös mukauttaa omalle koiralle sopivaksi ja palkata liikkeiden aikana tarvittaessa. 

Paikallaolo on osottautunu kurssin aikana Ninnille haasteelliseks, eipä kyllä olla sitä treenattu pidempiä aikoja koko talvena. Minuutin kohdalla alkaa koira olla aika levoton ja hiippailee pikkuhiljaa vähän eteenpäin. Eikä todellakaan kestä sitä että menisin kovin kauas. Tein siis paikallaolon vain muutaman metrin matkalla ja SILTI piti Ninnin hiippailla eteenpäin. Seuraamiset meni oikein mallikkaasti enkä palkannut liikkeiden aikana. Liikkeestä maahanmenoon tarvittiin kaksoiskäsky, maahan meneminen on ollu toinen vaikee juttu kurssin aikana. Okei, on kyllä ollu aika märkää välillä mutta eihän se ole syy, maahan täytyis silti mennä kyselemättä. Maahanmenotreeniä siis tiedossa! Liikkeestä seisomisessa on kurssilla edistytty, vähän siinä kuitenkin vielä on ollut hiipimistä muutama askel käskyn jälkeen. Nyt pysähdys tapahtui kuin seinään, tosin Ninni säikähti viereisen ohjaajan samaan aikaan tullutta kovempiäänistä käskytystä ja jäi ihmettelemään paikoilleen että mitä täällä tapahtuu.. Oli aika huvittava tilanne. :D Luoksetulossa ongelmana myös tuo odottaminen, taas hiippaili! Itse luoksetulo oli oikein vauhdikas niinku aina, mutta nyt jäi perusasento aika vinoks. Takaa meni pyöräilijä ja jäi sitä vähän tuijottelemaan. Hypyssä ongelmana on ollu pysähtyminen esteen taakse kun niin helposti tahtoo mennä pylly maahan. Treenissä lauantaina se rupes kuitenki onnistumaan paremmin ja möllissäkin se vaihe hypysty onnistu oikein mallikkaasti. Loppuperusasento jäi vaan tekemättä kun käskystä Ninni lähtikin esteen vieressä seisovien "tuomareiden" luokse hakemaan rapsutuksia.. Ninni ei selvästikään kestäny liian tuttuja tuomareita niin lähellä :D Liike meni siis nollille.

Saatiin kuitenkin nippanappa ykköstulos möllistä, tais vaan olla aika kiltit tuomaritkin ;D Tokon osalta siis tehotreeniin PAIKALLA PYSYMINEN ja maahanmeno tilanteessa ku tilanteessa. Jos nämä joskus sais kuntoon...

Agitreenit on menny ihan hienosti, ei mitään pahempia ongelmia oo ilmenny. Keinu nyt on aina vähän hidas, mutta siihenkin ollaan ehkä hieman saatu nopeutta ja rohkeutta lisää, JEE! Sunnuntaina on edessä ekat oikeat, viralliset kisat. Katotaan miten menee, jos koira vaan olis hallinnassa ja keskittyis niin uskon että sujuu ihan ok. Mutta niitäkin päiviä Ninniltä löytyy kun kaikki muu on kiinnostavampaa ku minä, hajut ja muut ihmiset vetää puoleensa. Toivotaan siis hyvää virettä ja keskittymistä kisapäivään! :) Pakko myöntää että vähän jännittää, mut niinku mölleissä, uskon että radalle kun pääsee niin jännitys katoaa. Pitää vaan yrittää olla rennosti ja tartuttamatta jännitystä Ninniin.

Kesäkausi on virallisesti avattu ja Ninnillä on kesäturkki! Meni vähä ehkä lyhyeks mut onneks turkki on kasvava luonnonvara ja vieläpä nopea sellainen!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti