Hiphei, elossa ollaan vaikka meistä ei oo taas kuulunut aikoihin mitään.. :D Tässäpä nyt tärkeimmät talven ja kevään kuulumiset sekä muutama video.
Tammikuusta toukokuun alkuun treenailtiin siis itsenäisesti hallilla vaihtelevalla aktiivisuudella. On se vaan jotenkin niin vaivalloista lähteä yksin treenaamaan ja treenien laatu ei todellakaan ole aina sellainen kuin kuuluisi. Tehtiin aina vähän sitä mitä hallilla sattui valmiina olemaan kentällä eikä juurikaan edes siirrelty esteitä. Usein niistä tuli melko helppoja ratoja ohjauksellisesti joten omat taidot tuntuu olevan vähän hukassa. Tehtiin melko paljon keppejä eri kulmista ja ne on Ninnillä kyllä tosi varmat kun antaa vaan koiran itse hakea oikean keppivälin eikä mene ohjauksella tunkemaan liian lähelle. Putkille palkkailtiin myös paljon ja niihin on tullut mielestäni aika paljon parannusta aiempaan, Ninni irtoaa nyt putkiin melko hyvin kun ennen täytyi saattaa lähelle. Vielä kun saisi omaan päähän taottua ettei tartte mennä ihan niin lähelle ohjaamaan ja luottaa koiran itsenäiseen tekemiseen enemmän. Hallilla treenatessa yksin Ninnillä ei ollut mitään ongelmia ja välillä saattoi toisella kentällä olla muutama muu koira eikä niiden haukku tms haitannut. Palkkasin paljon aina halliin mennessä ja sieltä pois lähtiessä että hallista jäisi Ninnille vain positiivisia kokemuksia. Katsellaan sitten syksyllä hallitreenien alettua alkaako stressaaminen taas sitten ryhmässä treenatessa ja hallin melun noustessa.
Eläinlääkärireissulle jouduttiin jälleen.. huomasin yhtenä viikonloppuna Ninnin suussa, yläetuhampaan yläpuolella pienen patin, ajattelin ensin että ien on tulehtunut ja siinä on sitten sellainen punertava patti. Ninni ei sitä mitenkään aristanut eikä haitannut syömistäkään. Vaikea sanoa minkä aikaa patti oli suussa ollut ennenkuin se huomattiin, ei tule kyllä kovin usein koiran suuhun katsottua. Lääkäri tutki ja ei oikein osannut sanoa mikä tuo patti on, antoi kuitenkin antibioottikuurin aloitettavaksi ja uuden ajan jolloin tutkittaisi pattia paremmin ja poistetaan patti ja hammas tarvittaessa. Näinpä sitten tehtiin, Ninniltä puuttuu nyt yksi yläetuhammas mutta eipä ole menoa haitannut. Potilas toipui toimenpiteestä parissa päivässä ja söi lääkkeet kiltisti, hieno Ninni <3 Patti lähetettiin tutkittavaksi ja vastausta sai odotella pari viikkoa. Tuo pieni patti ikenessä oli pahanlaatuinen kasvain, myksosarkooma. En osannut tällaista oikein odottaa, sillä lääkäri oli koko ajan sitä mieltä, että kyse on jostain harmittomasta patista. Toisin kuitenkin oli.. Kasvain saatiin hyvin pois ja kuulemma on sellaista laatua, että uusiutuu paikallisesti mutta etäpesäkkeitä ei pitäisi tulla. Ninni on kuitenkin todella hyvävointinen ja iloinen itsensä ollut koko ajan joten normaalisti jatketaan eteenpäin ja tarkkaillaan suuta toivoen ettei siellä mitään ylimääräistä näy. Tämän episodin seurauksena ja oman laiskuuden takia meillä oli parin kuukauden tauko treenaamisesta. Laiskoteltiin vaan ja ulkoiltiin kevätsäässä.
Tässäpä lyhyt videopätkä treeneistä tauon jälkeen.
Vapun jälkeen alkoi kesätreenit Sorsasalossa ulkokentällä, jee! Ninni oli selvästi innoissaan ulkotreeneihin mennessä mutta kauheasta innokkuudesta ja malttamattomuudesta ennen omaa treenivuoroa pysyi kuitenkin hanskassa treenin ajan, toisin kuin luulin.. Viime vuonna ulos siirryttäessä nimittäin Ninnillä oli niin hauskaa että juoksenteli pitkin kenttää kamalaa rallia eikä kuunnellut ohjausta. Meillä on tosi mukavat ohjaajat ryhmässä, innolla odotan treenejä ja heidän vinkkejään! :) Tässäpä toisista ulkotreeneistä videopätkä jossa oli tarkoitus lähettää koira hypyille eikä juosta itse siivekkeiden viereen viemään. Muutama eka hyppy sujuikin ihan hyvin mutta ei sitä vaan oma pää tajua ja valssailut hajos aika sekoiluksi sitten viimeisillä hypyillä. Ninni on taitava mutta mun ohjaus ja oma liikkuminen vois olla niin paljon parempaa.. :D
Sittenpä olikin aika oman seuran kisojen ja ajattelin kokeilla jos Ninni jaksais kaks rataa mennä reippaasti. Ja hyvinhän se jaksoi, toisen radan vauhti oli parempi ku ekan, tämä on kyllä suuri ihme jota ei oo Ninni kanssa ennen tapahtunu.. Yleensä vauhti hiipuu toiselle radalle melko paljon ja yleensä siitä ei sitten olekaan tullut oikein mitään on kun pitäny vaan hoputtaa koiraa. B-rata oli ensin ja Ninnin oli pakko käydä moikkaamassa toimihenkilöitä ennen radalle lähtöä.. :D Ja sekoilin renkaalle menossa jotain, ihme kiemurtelua.. Muuten ihan ok rata, yliaikaahan sieltä toki tuli, ei meidän vauhti riitä vaikka olevinaan mennään ihan reippaasti. Nuo alkuradan 3-4 hyppyä on aina niin hitaita kun Ninni ei oikein tiedä mistä pitäisi hypätä.. kunhan rata lähtee vauhtiin niin sitten ei hypyissä ole mitään ongelmaa. A-rata oli sujuvampi ja siinä meillä oli kyllä hauskaa! :) Putkihässäkkä tuntui rataantutustumisessa jotenkin sekavalta mutta se olikin radan mukavin kohta! Keinulle jarrutin Ninniä vähän liian voimakkaasti, tuntui jotenkin että se tuli siihen niin vauhdilla että en tiennyt muistaako jarruttaa joten käskytin voimakkaammin kuin normaalisti ja siinä vauhti kärsi jonkun verran. Mukavat kisat ja palkintoja kotiin viemisinä vaikka yliaikaa molemmilta radoilta tulikin. Videot ovat alla, en nyt jostain syystä saanut mitään videota tähän liitettyä joten piti linkittää.
B-rata
A-rata
Kesä on tarkoitus treenata ahkerasti ja käydä muutamissa kisoissa, harmikseni on muita kesämenoja (polttarit, häät ja kesälomareissua) samaan aikaan parin agikisan kanssa jotka olis sopivan ajomatkan päässä kuten PoKSin kisat. Niihin olisin ehdottomasti halunnut mutta onneksi on myös toiset kisat kesällä niin päästään moikkaamaan Joensuun kavereita. :)
maanantai 3. kesäkuuta 2013
perjantai 4. tammikuuta 2013
Loppuvuoden kuulumiset ja vuoden 2013 suunnitelmat
HUPS, nyt oon tosiaan jättäny blogin ihan retuperälle.. Pikkuneidin kanssa aika menee niin hurjaa vauhtia ja tekemistä riittää. Kun on hetki omaa aikaa hengähtää niin sillon on niin paljon puuhaa että ei oo blogin kirjottaminen tullu mieleenkään, muiden blogeja oon kyllä lukenu. :D Noh, yritän nyt ryhdistäytyä ja kirjotella blogiin edes jotakin kuulumisia välillä. Vaikka sitten lyhyesti, tosin sitä taitoo en osaa, jaarittelen aina liian pitkästi, mutta voihan sitä yrittää edes..
Yhdet kisat oli vielä syksyllä Jaakolla ja Ninnillä Varkaudessa ja sieltä tuloksena radalta nolla virhettä mutta muutama sekunti yliaikaa, kolmas sija. Hyvä rata oli kaikenkaikkiaan. Ei vaan vauhti riitä Ninnillä aikoihin ellei oo ihan superpäivä ja hyvä tuuri, vielä ei oo näkyny. Ninni teki hienon pelastuksen kepeille, ihanku ei ensin ois tajunnu koko keppejä ja sit yhtäkkiä huomas että hups piti mennä kepeille ja hyppäs oikeelle puolelle ekaa keppiä.. näytti jo että meinas alottaa väärin tai mennä kokonaan ohi. :D
Syksyn treeneissä teemoina on ollu mm. kepit ja putki-kontakti erottelut sekä paljon takaakiertoja ja välistävetoja. Kepeille tehtiin useammissa treeneissä eri kulmia ja itsenäistä suorittamista. Kepeillä Ninni on ollu kyllä supertaitava, en mä tiennykään että se on oikeesti niin taitava. Haki alotusvälin hyvin vaikeistakin kulmista ja suoritti kepit varmasti joka kerta, hieno Ninni! Putki-kontakti erottelut on vaikeita edelleen, vaikka kyllä ne treeneissä rupes ihan hyvin sujumaan mutta aluks tuli aina virhe ja haluttu este piti topakammin näyttää Ninnille. Minkäs sille voi että kontaktit on vaan niiiiiiin kivoja.. Tässäpä yksi treenivideo alkusyksyltä.
Varkauden kisojen jälkeen vaihdettiin ohjaajaa ja minä pääsin taas sekoilemaan agitreeneihin. Kolmet treenit taisin ehtiä Ninnin kanssa vetämään ennen joulutaukoa. Ja huhhuh, kyllä oli oma pää jumissa ja jalat kömpelöt, varsinkin ekassa treenissä. Tuntu ettei tajunnu enää yhtään miten radalla pitäs ite liikkua ja ohjauskuvioiden ajotukset oli ihan pielessä. Noh, nämä lähti korjautumaan tietenkin heti kun oli ohjaaja neuvomassa missä meni pieleen. :D Ja varmistelu, se vaan jatkuu, mä jään odottamaan Ninniä liikaa ja sit oon myöhässä seuraavassa kohdassa. Täytyis luottaa että Ninni osaa jo hoitaa tilanteet kun oon sille esteen näyttäny ja edetä jo reippaasti ite. Millonkahan mun pää tämän tajuais ja osais toimia sen mukaisesti. Siinäpä haastetta tähän vuoteen.
Ja voi meidän höppänää Ninniä.. ongelmat alko taas kun siirryttiin hallitreeneihin, Ninni ei tykkää tuosta hallista yhtään, ei oo koskaan tykänny. Stressaa ja pelkää heti kun tullaan hallin ovesta sisään, siihen asti se kuitenkin vetää innokkaasti kun tullaan treeneihin, mutta kun kesken treenien käy ulkona ja tulee takas halliin niin eipä haluaisi pikkukoira enää takaisin vaan jarruttelee koko matkan halliin. Ninni siis läähättää ja tärisee odotteluajat treeneissä, sitten kun oma vuoro koittaa niin intoa kyllä löytyy mutta väkisin jo toisella kierroksella vauhti on paljon hitaampaa, niin paljon on mennyt energiaa turhaan stressailuun odotellessa. Oivoi. Ja kylläpä siinä ohjaajan into ja keskittyminenkin kärsii kun huomaa jälleen kerran ettei koiralla ole kivaa tuolla hallissa seisoskellessa. Tämän takia jäätiinkin nyt kevään yhteistreeneistä pois, ei oo meidän mielestä oikein eikä kivaa aiheuttaa Ninnille turhaa stressiä ja epämukavaa oloa, se kun ei enää niin nuorikaan ole. Taitaa vanhuuden höperyys vaivata kun on tullut niin araksi äänille, niitä se todennäkösesti hallissa pelkää. Siellä kun voi olla yhtäaikaa melkein parikymmentä koiraa ohjaajineen niin melu nousee välillä aika kovaksi.
Tästäpä päästään hyvin tämän vuoden tavoitteisiin ja suunnitelmiin. Nyt on siis tarkoitus treenata omatoimisesti ja saada hallista Ninnille kiva paikka, käydä treenaamassa päivällä kun hallissa on hiljaista ja kattoo miten Ninni reagoi. Muutamat ACE-treenit olis tähän väliin myös kivat että sais vähän ohjausta myös, katsotaan saadaanko aikaseks vai ollaanko liian laiskoja, nykyään tuntuu että tekemistä on niin paljon ja päivässä liian vähän tunteja. Kisalisenssin meinasin ottaa tälle vuodelle ainakin vielä, mutta kisoissa käydään täysin Ninnin ehdoilla, se kun ei meille ole pääasia ja kun ei nuo ajat tahdo puhtaisiin nolliin riittää niin en edes haaveile kolmosiin nousemisesta Ninni kanssa. Harrastellaan ja kisaillaan niin kauan kun se on mukavaa sekä Ninnille että ohjaajalle. Toiveena ja tavoitteena on että pysytään terveinä, jaksetaan harrastaa yhdessä ja ennenkaikkea pitää hauskaa! :)
Ninni on nyt ollu joulutauolla agista kohta kuukauden, lomansa se on ansainnutkin. Ollaan tehty pitkiä lenkkejä ja Ninni on saanut kirmailla metsissä myös vapaana nauttien lumesta. Jouluaattona Ninni hauskuutti meitä taas omalla innokkuudellaan, paketit on Ninnin mielestä niiiiin ihania. Ninni ois halunnu avata kaikkien paketit, hyppi ja juoksenteli tohkeissaan ympäri huonetta kun paketteja jaettiin ja yritti repiä pakettien kulmista jos vaan kiinni sai. Voi sitä koiran riemua kun sai avata omia pakettejaan! :) Tämmöset kuulumiset tähän vuoden alkuun, yritän päivitellä blogiin kuulumisia kunhan päästään taas treenin makuun.
torstai 9. elokuuta 2012
Kesän kuulumisia
Kesä on ollu välillä tosi kiireinen mutta lomailtu ja levättykin ollaan. Blogin kirjottaminen on ollut kesätauolla. :D Jospa tässä nyt aktivoituis syksyä ja talvea kohti enemmän. Jaakko ja Ninni on treenaillu viikoittain ja Ninnillä tuntuu innostus taas olevan kasvussa. Eilisten treenien ajan satoi vettä koko ajan mutta edes märkä kenttä ei menoa haitannut, vinkumalla oikein Ninni halus treenikentälle Jaakon perässä kun lähdin lenkittämään sitä.
Jos nyt mennään vähän ajassa taaksepäin siihen mihin edellinen kirjotus jäi. Kesäkuussa oli kahdet kisat, Joensuu ja Kuopio. Joensuussa kaksi rataa joista toinen meni kyllä täysin puihin, Ninni ei jaksanut enää liikkua mihinkään, keli oli kuuma ja kisojen aikataulu myöhässä joten odottelua tuli jonkin verran. Eka rata oli muuten ok mutta heti alkuradasta HYL väärän radan vuoksi, ei oikein tuo A ja putkierottelu oo Ninnin vahvinta alaa. Kontakteilta on palkattu niin paljon että sinne on vaan niiiiiin kiva mennä. Ohjauksessa ei mun silmään ainakaan ollu mitään vikaa, Ninni vaan päätti itse reitin ja valitsi A:n putken sijaan. Näiden kisojen jälkeen tehtiin päätös että kesän kisoissa on turha maksaa kahdesta radasta kun Ninni ei jaksa niistä kuin ensimmäisen kunnolla, toinen on aina menny enemmän tai vähemmän lönköttelyks ja haahuiluks eikä sit oo ohjaajallakaan vire kohdillaan kun se ei sitä oo koirallakaan. Viime vuonnakin Ninni alkoi olla parhaimmillaan syksyn kisoissa kelejen viilennyttyä, joten sitten voi taas ajatella että starttaa kahdella radalla.
Kuopiossa oli oman seuran isot kisat, Agirotu 2012 ja sielläpä oltiin järjestelyhommissa niin ennen kisoja kuin kisojen aikanakin. Tämän takia ei sitten Ninni osallistunut kuin yhtenä päivänä kisaamaan. Rata vaikutti melko helpolta ja olis muuten mennytkin hyvin, mutta ohjaajalle tuli täydellinen blackout kun Ninnin normaalisti niin varma keppien aloitus meni pieleen. Ohjaaja ei sit siinä tilanteessa osannut korjata keppejä ja sen takia radalta HYL. Eipä oo kyllä tainnut olla keppien korjaamisesta puhetta Jaakon kanssa ollenkaan eikä se mitään sääntöjä oo lukenu että miten ne pitäs hoitaa. :D Veikkaan että Jaakko oppi kantapään kautta nyt sit että miten kepit korjataan jos niissä virhe tulee. Harmittava tuo virhe kun muuten rata oli niin hyvä. Mutta eipä sitä kannata harmittelemaan jäädä, kisoja on edessä vielä eikä tämä niin vakavaa ole, pääasia että on kivaa! :) Kisaviikonloppu Sorsasalossa oli kyllä muuten erittäin hieno, sai nähdä huippujen ratoja ja ihastella monenlaisten koirien menoa. Ulkomaalaisten tuomareiden toimintaa, rentoa olemista ja juttuja oli myös ilo seurata ja kuunnella viikonlopun aikana. Noin suuren tapahtuman järjestelyissä mukana oleminen oli uusi ja antoisa kokemus. Mukavaa oli!
Heinäkuussa oli kisakalenterissamme yhdet kisat joihin suuntasimme Varkauteen. Päivä oli helteisen hiostava, lämmintä 30 astetta. Ajatukset ennen rataa oli varmasti Jaakolla ja minulla samat, olisi erittäin todennäköistä ettei Ninni jaksa liikkua mihinkään tällä helteellä. Toisin kuitenkin kävi, helteestä huolimatta Ninni tsemppasi ja yritti parhaansa! Radan alussa tuli riman pudotus joka on Ninnille TODELLA harvinaista, rimoja ei oo tippunu treeneissäkään juuri lainkaan. Vaikka vauhti olisi hidasta ja Ninni väsynyt, se taistelee itsensä yli rimojen ilman tiputuksia. Noh, nyt kuitenkin yksi rima tuli alas ja kepeiltä toinen virhe. (Nyt onnistui virheen korjaaminen ohjaajalta oikein näppärästi!). Ihanneaika ylittyi reilusti ja siitä tuli myös virhepisteitä, mutta silti sijoitus oli 2. :D Liekö johtui helteestä vai mistä niin puhtaat radat olivat todella vähissä näissä kisoissa, kaiken kokoisilla koirilla. Kaikenkaikkiaan ihan ok kisat, tuli tuloskin eikä HYL ja kotiin tuomisina herkkuja ja lahjakortti seuraaviin kisoihin.
Varkauden kisojen jälkeen järjesteltiinkin minun valmistujaisjuhlia ja käytiin muutama lomareissu heittämässä. Kolmen viikon tauko oli treenaamisesta heinäkuun loppupuolella reissujen ja kamalien kaatosateiden takia, jotka tietenkin osuivat treenipäiviin.. Tauko teki kyllä Ninnille hyvää, on tullut taas uutta intoa ja vauhtia treenaamiseen, Jaakkokin joutuu ratojen suorilla pätkillä JUOKSEMAAN kunnolla. :D
Eläinlääkärissä jouduttiin myös Ninniä käyttämään heinäkuussa, häntään ilmestyi ensin muutama pieni kohouma, joiden ajattelin olevan jonkun ötökän pistoja. Ne ilmeisesti kuintekin kutisi sen verran että Ninni järsi ja nuoli häntää ja siihen tuli sitten yksi isompi paise joka punoitti reilusti. Lääkäristä saatiin sitten antibioottikuuri, voidetta häntään ja Ninnille kauluri kaulaan. Raukka törmäili ensin tötterö päässä seiniin ja huonekaluihin ja säikähti. Äkkiä kuitenkin tottui eikä välittänyt vaikka miten kolisi, tunki väkisin ahtaistakin paikoista. Kauluriin piti tehdä lisäviritykset kun Ninni ylsi nuolemaan häntää kauluri päässäkin. En jaksanut hakea eläinlääkäristä isompaa kauluria joten tehtiin itse pahvista lisäpala ja se toimi mainiosti. Häntä on nyt kunnossa, jonkinlainen kohouma siihen jäi mutta tulehdus lähti ja Ninni antaa hännän olla rauhassa.
Ensi viikolla olis kalenterissa kahdet möllikisat, KPSH:n järjestämät möllit maanantaina ihan tuossa meidän naapurissa olevalla kentällä ja keskiviikkona Sorsasalossa oman seuran möllit. Niihin suunnataan jos vaan masuasukas sen sallii. (Laskettuun aikaan on enää kaksi viikkoa, täällä siis jännitetään koska asukas haluaa tulla maailmaan...) Ulkotreenit jatkuu vielä muutaman viikon ennen halliin ja uusiin ryhmiin siirtymistä. Jaakko ohjaa Ninniä ainakin vielä jonkin aikaa, katsellaan millon itse palaan agitreeneihin ja kumpi Ninniä ohjaa jatkossa, se jää nähtäväksi. :)
Tässäpä loppuun muutama kuva kesän reissuilta.
maanantai 28. toukokuuta 2012
Treenikuvia
Tässäpä muutama Marian isän ottama kuva ACE:n treeneistä. Kiitos kuvista! :)
Ja sitten minun ottamia kuvia treeneistä..
Loppuun vielä videopätkä jonka sain vihdoin laitettua koneelle. Päätähtinä videolla Ninni ja suklaamunasta saatu hyrrä.
Ja sitten minun ottamia kuvia treeneistä..
Loppuun vielä videopätkä jonka sain vihdoin laitettua koneelle. Päätähtinä videolla Ninni ja suklaamunasta saatu hyrrä.
Treeniä kohti kesän kisoja
Jaaaaaha, taas on aikaa menny viimesestä kirjotuksesta. Toisessa kontaktitreenissä ACE:lla tehtiin ensin A:n kontaktia ja häivytettiin siitä palkkaajan osuutta sekä yhdistettiin kontaktiin muita esteitä. Kontaktia harjoiteltiin myös puomilla. Hyvin muisti Ninni mitä piti tehdä vaikka kotona ollaan tosi vähän kontakteja treenattu.. täytyis tosiaan ottaa ne nyt tehotreeniin ja käydä treenaamassa joka viikko erikseen kontakteja, sais ne ehkä joskus kuntoonkin. Juoksut ei näyttäny Ninniä häiritsevän ja pöksyt jalassa treeni suju ihan normaaliin tapaan ja vauhdikkaasti.
Huhtikuun lopun ACE:n treenissä oli kaksi rataa. Ensimmäisellä radalla oli pari haastavaa kohtaa jossa ohjaaja oli hieman hukassa mihin mennään ja miten liikkua itse että koira tekee radan oikein. Näistäkin kohdista kuitenkin Jaakko ja Ninni selvis lopulta ihan mallikkaasti. Toisen radan putkipyöritys hirvitti Jaakkoa, oli ihan varma ettei se tule onnistumaan vaan Ninni menee vääriin putkiin. Vaan toisin kävi ja putket sujui hienosti! :) Molemmilla radoilla meinasi olla ongelmia siinä, että Ninni olis halunnu kontakteille ja Tiian luo juosta aina kun ne oli jossain lähistöllä.. Tais olla vielä hyvin muistissa Ninnillä edellisen päivän kontaktitreeni ja Tiialta saadut nakit. :D Tässäpä videota treeneistä.
Juoksujen loputtua päästiin vihdoin myös aloittamaan kesän ulkokenttätreenit Sorsasalon kentällä. Ja pitihän Ninnin toki ensimmäisissä treeneissä tehdä oma kunniakierros kentän ympäri. Siinä sai uusi treeniryhmä ilon aihetta iltaan kun Ninni hauskuutti koko porukkaa. Hyppäsi yhden esteen ja sen jälkeen lähti kierrokselle, hassu Ninni.. :D Kierroksen jälkeen kuitenkin keskittyi hyvin ja teki rataa innokkaasti, tosin väsähti melko nopeesti. Liekö uudella paikalla, juoksuilla ja kunniakierroksella ollut osuutta asiaan. Tämän viikon treenit vaihtuikin sitten möllikisoihin ja niiden järjestelyihin, sillä keskiviikon treeniryhmät olivat vastuussa mölleistä. Jaakko oli rataa rakentamassa ja minä käytin kuuluvaa ääntäni huutamalla koirakoita radalle. Ninni oli intoa täynnä kun pääsi treenikentälle ja Jaakko ja Ninni teki lämmittelyksi muutamat kontaktit ja rengasta viereisellä kentällä, hyvin sujui! Vaan eipä sitten radalla sujunut.. Ensimmäinen ongelma tuli keinulla, Ninni juos siitä ohi ja uusintayrityksellä sitten lentokeinu (??!!). Puomi ei myöskään sujunut, siitä juostiin myös ohi ja uudella yrityksellä sitten vähän varoen puomin ylösmeno. Vaikka puomia juuri ennen rataa muutaman kerran meni ja loistavasti sujui niin joku siinä sitten radalla tökki. Yksi hyppy meni myös väärältä puolelta ja mölleissä kun ei hylättyä tulosta tule niin tuloksena oli 35 virhepistettä ja aikaakin meni ihan liikaa. Tässäpä video mölliradalta, aurinko vähän häiritsee kuvausta jossain kohti.
Muuten elämä sujuu normaaliin tapaan, sateella Ninni ei liiku ulkona mihinkään ja kääntyy heti tarpeet tehtyään kotiin päin, kuivalla kelillä taas virtaa löytyy! Tosin haistella täytyy melko paljon ja maistella ruohoa.. Ja nurmikolla kieriminen on vaan niiiiin kivaa! :) Ninni kävi jo kahlaamassa rannassakin, mutta ei vielä uskaltautunut kokonaan uimaan, oli kuitenkin innokkaasti menossa veteen heti kun näki että rannalle ollaan menossa. Tästä jatketaan agitreeniä ja toivotaan että tulevista kisoista tulis Ninnille ja Jaakolle hyviä, ehjiä suorituksia.
torstai 19. huhtikuuta 2012
Kontaktitreeniä ja hyppyongelmia(?)
Treenailtu on, vaikka taas kirjottaminen on jäänyt. :D ACE:lla 1.4. treenit sujui oikein mallikkaasti Jaakolta ja Ninniltä. Lukuunottamatta kamalaa A:n kontaktia.. Kun ohjaaja ei ollutkaan ihan esteen vieressä, Ninni loikkasi alas jostakin korkeuksista eikä kyllä tiennyt tai ajatellut yhtään mitä siinä kontaktilla pitäisi tehdä. Tässäpä päästiin sitten jyvälle siitä, että kontaktit ei todellakaan ole Ninnillä sellaiset kun pitäis. Koiran tulisi pystyä suorittamaan kontaktiesteet itsenäisesti ja virheettömästi oli ohjaaja sitten missä kohti tahansa, jäljessä, edellä, kaukana sivulla.. Tunnin lopuksi Tiia sitten kertoikin hieman kontaktien opettamisesta koiralle ja tästä intoutuneena varailtiin sitten yksityistuntia Tiialta jotta päästään kontakteja opettamaan uusiksi. Hypyissä ei ollut treeneissä mitään ongelmaa, Ninni hyppäs nätisti eikä tökkimistä ja hakemista näkynyt niinkuin omissa treeneissä Hukka-Hallilla. Tähän täytyy nyt omissa treeneissä kiinnittää huomiota tarkemmin.
ACE:n treenit
Treenit
Kontaktitreeni Tiian opastuksesssa oli loistava! Ninni jumitti A:n kontaktille eikä meinannut haluta tulla siitä pois.. :D Kontakti saatiin jo yhdellä kerralla paljon parempaan malliin! Täytyisi siitä toki vielä häivyttää apuohjaajan avustus pois. Ja Ninni oli intoa täynnä, ihana oli katsoa kun koira oli niin täysillä mukana ja hyvässä vireessä koko 30min treenin ajan. Samalla kertaa tehtiin myös pieni hyppytekniikkatreeni. Tiia totesi, ettei Ninnin hyppytekniikassa ole mitään vikaa, nätisti, varmasti ja itsenäisesti hyppää ja osaa katsoa ponnistuspaikat. Hmmh.. tässäpä siis pähkinä purtavaksi. Joko Hukka-Hallin matto on Ninnistä epämiellyttävä tai liukas tai sitten koko paikka on Ninnistä huono.. :D Ei Ninni kyllä vieläkään tuosta hallista tykkää, jos omaa vuoroa odotellessa istuskellaan vain paikoillaan alkaa Ninni täristä ja vilkuilee ympärilleen. Onhan tuolla hallissa kyllä melua jonkin verran kun kolmella kentällä on koiria yhtäaikaa, about 20 koiraa hallissa siis. Ensi viikolla siirrytään ulkokenttätreeneihin Sorsasaloon, katsotaan millaisia hypyt on sitten. Kaiken järjen mukaan tökkimisvian täytyisi korjaantua.. :D Katsotaan, katsotaan.. Syksyllä onkin sitten mietinnän paikka mihin mennään treenaamaan, jos se tosiaan on tuo Hukka-Halli jossa Ninnin hyppy tökkii ja on epävarmaa.
Kevään treeniryhmän viimeiset treenit oli eilen ja radassa oli hieman enemmän haastetta kuin normaalisti on treeneissä ollut. Hyvin Ninni ja Jaakko radan selvitti. Tökkimistä hypyillä näky ajoittain mutta ei niin paljon kun joskus. En ole koskaan huomannut että Ninni olisi treeneissä liukastellut mutta nyt kun asiaa katsoin tarkemmin niin näytti, että joillain hypyillä tassut meinasi luistaa alta. Olisiko tässä siis syy tökkivään hyppyyn..? Täytyy vielä katsoa videohidastuksia treenistä että näinkö ihan omiani vai onko matto tosiaan Ninnille liukas. Uusi treeniryhmä ja treenit ulkona alkaa siis ensiviikolla, kisaavien ryhmässä ollaan ja varmasti pääsee Jaakko ja Ninni treenaamaan haastavammille radoille kuin tuossa kevään kisavalmiit-ryhmässä. Hyppyä seurataan tarkasti tulevissa treeneissä! Tosin Ninni pääsee tänään myös hierojan käsittelyyn että pitäisi mahdolliset jumitkin helpottaa.
Treenit
Ensi viikolla on luvassa kahdet treenit ACE:lla. Lauantaina kontaktitreenit jatkuvat ja sunnuntaina sitten Joensuun tutun porukan kanssa Jokers-treeni. Yritän muistaa ottaa myös kontakteilta videomateriaalia, viimeks olin niin intona että unohtui kuvata.. :D
sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
Hulinaa ja kiirettä on riittänyt
Kyllä on ollu sellasta hulinaa tämä helmi- ja maaliskuu että enpä ole kirjottelemaankaan ehtinyt. Jospa nyt vähän päivittelisin missä mennään. Kiireet on siis johtunut opparin palautuspäivästä ja muutosta Kuopioon helmikuun lopulla. Ja nyt sitten olen pari viikkoa reissannut Kuopion ja Joensuun väliä yhden tai kahden koulupäivän takia.. :D
Nyt ollaan siis Kuopiossa ja treenataan agia Hukka-Putkella. ACE-treenejä jatketaan myös säännöllisesti. Kuopioon muutto toi paljon uusia tuulia mukanaan, suurimpana koiraharrastukseen liittyvänä asiana se, että Ninnin kartturina agissa toimii tästä lähtien Jaakko. Katsotaan miten parin yhteistyö alkaa sujumaan. :) Jaakko kävi jo yhdet ACE:n treenit lähes kylmiltään, yhteisiä treenejä ei Ninnin kanssa ollut juurikaan takana. Pientä alkukankeutta oli havaittavissa, aluksi Ninni nimittäin juoksi aina palkan saatuaan minun luokse. :D Ei auttanut kun Jaakon napata koira kainaloon kun kuunteli lisäohjeita valmentajalta. Ohjaaja selvisi koitoksesta loistavasti ja Ninnikin toimi vauhtiin päästyään hyvin. Toisella kierroksella ei enää juossut välillä muualle vaan teki hienosti Jaakon kanssa töitä. Tässäpä muutama videopätkä treenistä.
Ninni ja Jaakko starttasi myös yhteisen kisauransa Varkaudessa 10.3. Ekalla radalla Ninni lähti juoksemaan minun luo heti kun oli hihna ja panta otettu pois, ennen lähtöä siis, joten siitä ei virheitä tullut. Radalla tuli muutamia omituisia virheitä, renkaalle kielto ja lentokeinu, joita ei yleensä tapahdu. Loppusuoralle ja puomille tullessa Ninni meinasi suunnata minun luo ja ohitti puomin ylösmenon, kääntyi kuitenkin kutsusta takaisin Jaakon luo ja suoritti viimeisetkin esteet. Toisella radalla lähtö sujui hyvin ja muutenkin meno oli parempaa (paitsi vauhti), Ninni kuunteli ohjaajaa selvästi paremmin kuin ensimmäisellä radalla. Putkesta kääntyi pois ja toinen virhe tuli puomille mennessä, Ninnistä oli kivempi käydä moikkaamassa tuomaria kun kiivetä puomille... :D Keinu oli toisella radalla tosi hidas, matka meinas tyssätä siihen kokonaan. Omituinen virhe tämäkin, keinulla Ninni on ollu jo tosi varma. Voi kai se olla että ohjaajan vaihto vaikuttaa niin että Ninni on epävarmempi, tai sitten siinä keinussa oli jotain muuta pelottavaa. Molemmilla radoilla Ninni oli TOSI hidas, ei yhtään normaali Ninni. Ja hypyt oli vähän tökkiviä. Voi olla että Ninni oli matkasta väsynyt, edellisenä iltana nimittäin matkustettiin 7h autolla ja Ninni tärisi ja läähätti koko matkan eikä levännyt yhtään. Ei ehkä ollut paras idea lähteä kisaamaan tuon reissun jälkeen, mutta eipä tämä jälkiviisaus auta. Tulipahan kisat käytyä. Tässä videot radoilta.
Hu-Pun treeneissä erona PoKSiin on se, että jokaisella treeniryhmällä on ohjaaja(t) joka vetää treenit. Neuvoja saa siis ohjaajalta ja rata on valmiiksi suunniteltu, tämä on ihan hyvä juttu varmasti ajatellen Jaakon agilityohjaajan uran aloitusta. Saa ainakin neuvoja kokeneemmilta ja minä voin keskittyä vain katseluun ja kertoa omat vinkit sitten myöhemmin. :) Ninnin hypyissä on nyt jotain vikaa, tökkiviä ovat edelleen. En tiedä onko sitten voinut mennä lihaksia jumiin pitkistä automatkoista kun neidin matkustus on tätä nykyä niin huonoa. Hypyt on parempia jos käytössä on namialusta. Voi toki olla että uuden hallin mattokin on sellainen että ennenkun tottuu niin Ninni ottaa siinä vähän varovaisemmin. Täytyy katsoa nyt vielä seuraavat treenit ja ACE:lla viikon päästä näkee onko hypyt tökkiviä sielläkin vai johtuuko paikasta. Ehdottomasti täytyy sitten hieroja etsiskellä Kuopiosta jos hyppy ei parannu muuten. Ninnistä huomaa jo selvän eron, tietää jo selvästi että Jaakon kanssa treenataan eikä enää juoksentele välillä minun luo. Vaikka olen treeneissä vuoroa odotellessa Ninnin luona, lähtee se siitä iloisesti häntää heiluttaen Jaakon kanssa hommiin kun oma vuoro tulee. Kiva katsoa kun huomaa että yhteistyö on parantunut nopeasti. :)
Ensi viikonlopun Hu-Pu:n kisat jää Jaakolta ja Ninniltä ainakin väliin, pitävät nyt treenitaukoa että yhteistyö alkaa sujua kunnolla. Pääsiäiskisat Joensuussa jää myös harmittavasti välistä kun lähdetään reissuun, olis ollut kiva nähdä siellä kavereita Joensuusta. Joten katsellaan seuraavia kisoja sitten pääsiäisen jälkeen, siihen asti treenaillaan. Ja Ninnin pitäs alottaa juoksutkin tässä lähiviikkoina, joten siinäkään mielessä kisoista ei vielä tiedä.
Hu-Pun treeneissä erona PoKSiin on se, että jokaisella treeniryhmällä on ohjaaja(t) joka vetää treenit. Neuvoja saa siis ohjaajalta ja rata on valmiiksi suunniteltu, tämä on ihan hyvä juttu varmasti ajatellen Jaakon agilityohjaajan uran aloitusta. Saa ainakin neuvoja kokeneemmilta ja minä voin keskittyä vain katseluun ja kertoa omat vinkit sitten myöhemmin. :) Ninnin hypyissä on nyt jotain vikaa, tökkiviä ovat edelleen. En tiedä onko sitten voinut mennä lihaksia jumiin pitkistä automatkoista kun neidin matkustus on tätä nykyä niin huonoa. Hypyt on parempia jos käytössä on namialusta. Voi toki olla että uuden hallin mattokin on sellainen että ennenkun tottuu niin Ninni ottaa siinä vähän varovaisemmin. Täytyy katsoa nyt vielä seuraavat treenit ja ACE:lla viikon päästä näkee onko hypyt tökkiviä sielläkin vai johtuuko paikasta. Ehdottomasti täytyy sitten hieroja etsiskellä Kuopiosta jos hyppy ei parannu muuten. Ninnistä huomaa jo selvän eron, tietää jo selvästi että Jaakon kanssa treenataan eikä enää juoksentele välillä minun luo. Vaikka olen treeneissä vuoroa odotellessa Ninnin luona, lähtee se siitä iloisesti häntää heiluttaen Jaakon kanssa hommiin kun oma vuoro tulee. Kiva katsoa kun huomaa että yhteistyö on parantunut nopeasti. :)
Ensi viikonlopun Hu-Pu:n kisat jää Jaakolta ja Ninniltä ainakin väliin, pitävät nyt treenitaukoa että yhteistyö alkaa sujua kunnolla. Pääsiäiskisat Joensuussa jää myös harmittavasti välistä kun lähdetään reissuun, olis ollut kiva nähdä siellä kavereita Joensuusta. Joten katsellaan seuraavia kisoja sitten pääsiäisen jälkeen, siihen asti treenaillaan. Ja Ninnin pitäs alottaa juoksutkin tässä lähiviikkoina, joten siinäkään mielessä kisoista ei vielä tiedä.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Tammikuun treeniä
Tammikuussa on treenattu ahkerasti omalla treenivuorolla ja vapaavuoroilla. ACE:llakin käytiin tammikuun alussa treenaamassa. Rata tuntu suhteellisen helpolta yhtä ohjauskuviota lukuunottamatta. Rataantutustumisen jälkeen mentiin rata kerran oman suunnitelman mukaan, eikä sekään mitenkään kamalan huono ollu.. Pienen ylimääräsen pyörähdyksen teki Ninni, muuten ohjaukset ok. Renkaalla Ninni on epävarma, jos oon paljon edellä niin sen suorittaminen on Ninnille vaikeeta, tätä täytyy treenata! Pysähdyttiin renkaalle treenaamaan ja sen jälkeen sekin sujui radalla mallikkaasti. Harrin ohjeiden mukainen rata ja siinä oleva ohjauskuvio tuntu vaikeelta, olin epäluulonen ja ajattelin ettei Ninni kyllä noin mene oikeelle esteelle.. mutta kuinkas kävikään, niin se vaan oikeet esteet suoritti vaikka luulin ihan muuta. :D Pitää siis vaan luottaa koiraan, se kyllä osaa lukea mihin pitää mennä. Taas lähdettiin kokemusta rikkaampana ja muutama asia viisaampana treeneistä kohti Joensuuta. Tässäpä pieni videokooste treenistä.
Tehotreeninä agissa ollaan otettu putkia ja keppejä. Ne onkin mennyt taas harppauksen eteenpäin! :) Kepit Ninni suorittaa jo todella itsenäisesti ja kestää minun jäämisen taakse tai liikkumisen pois päin sivuille. Kepeille mennessä pystyn tekemään myös takaleikkauksen, joka ei olis mitenkään onnistunu ennen tätä tehotreeniä. Putket sujuu myös paljon paremmin ja varmemmin, palkattu on putkilla nyt tammikuussa paljon ja se näkyy, putket on paljon kivempia ja ne mennään vauhdilla loppuun asti eikä käännytä matkalla takas jos minä en liikukaan samaan suuntaan. Nämä siis ainakin onnistuu treeneissä.. katsotaan kun päästään kisaradoilla testaamaan. JA ohjaajan pitää vaan muistaa luottaa koiraan ja tehdä samalla tavalla kisoissa kuin treeneissäkin eikä varmistella liikaa. Vauhtia on myös tullu lisää, tai ainaki tuntuu siltä. Täytyis rueta ottamaan aikaa radoilla kun treenaa ja pyrkiä parantamaan omaa aikaa.
Kesken radan haistelu on taas ajoittain tullut ongelmaksi treeneissä. Tähän on nyt puututtava joka kerta: jos kesken radan jäädään haistelemaan niin radan suorittaminen jää siihen. Koira kainaloon ja pois. Toivottavasti auttais. Lelupalkkaa ollaan myös treeneissä testailtu, vinkupallo on ehdottomasti paras, vetoleikeistä Ninni ei treeneissä niin kamalasti innostu vaan namin toivossa päästää irti heti. Pallon perään se lähtee vauhdilla ja heittelee yksinään hetken tai juoksee kierroksen jonka jälkeen tulee palauttamaan pallon ja siitä saa namin. Leikkimisen harjoittelua treeneissä jatketaan. Seuraavaks vois myös ottaa tehotreeniin kontaktit ja renkaan, joka ajoittain aiheuttaa ongelmia.
Vuoden 2011 viimeiset möllit
Kuopiossa lomaa vietellessä osui silmään Hu-Pu:n möllikisat 30.12.2011. Ninni oli tässä vaiheessa ollu treenitauolla reilut 3 viikkoa. Kaikenlisäks sain vielä yllytettyä Jaakon kisaamaan Ninnin kanssa - ilman yhtäkään treeniä.. :D Hah! Ei siis ollu mitään takuita että Ninni edes suostuis liikkumaan radalla mihinkään tai toinen vaihtoehto, treenitauon jälkeinen liika innostus voisi koitua kohtaloksi.
Oli Ninni vähän ihmeissään että kenen kanssa tässä pitää radalle lähteä. Ja molemmilla radoilla kävi etsimässä mua, olettaisin. :D Toisella radalla pääsi livahtamaan aidan raosta ulos radalta. Kaikenkaikkiaan voi olla ylpee sekä Jaakosta että Ninnistä! :) Jaakko suoritti radan loistavasti, muutama ohjaajan virhe siellä tuli mutta jos lähtökohta on se että ennen rataa kerroin millä käskyillä pitää ohjata ni ihan hyvin.. :D Ninni ei ihan keskittyny täysillä joten senkin takia muutama virhe. Tässäpä videot radoilta. Ekalla radalla tais olla 15vp ja toinen hyl tuon radalta poistumisen takia.
Uusi vuosi ja uudet kujeet
Onpa vähän kirjottaminen jääny, mutta jos korjataan asia tänään ja laitetaan ihan useempi päivitys kuvien ja videoiden kera.
Vuosikatsaus 2011:
Tavoitteet vuodelle 2012:
Näillä mennään eteenpäin. Toivotan kaikille mukavia ja riemukkaita hetkiä vuonna 2012, koirien kanssa ja ilman. :)
Vuosikatsaus 2011:
- kisauran aloitus oli jännä paikka minulle ja varmaan myös Ninnille, se kun ei ole minkäännäköisissä koiratapahtumissa ennen ollut -> alkuvaikeuksista selvittiin ja syksyn/alkutalven aikana myös tulokset paranivat
- koira pysyi terveenä pientä lihasjumia ja yhtä rajua mahapöpöä lukuunottamatta
- vietettiin mukavia hetkiä niin treenikentällä kuin kotona ulkoillessa
- luokkanousu kakkosiin oli mahtava juttu, en ollu sellasta edes ajatellut, tarkoitus oli vaan harrastella omaksi ja koiran iloksi
- ACE:n treenien aloitus loppuvuodesta oli huippua! Jospa sitä nyt oppis ohjaaja taas jotain uutta ja sais ohjaamiseen enemmän järkeä
Tavoitteet vuodelle 2012:
- ehjiä ratoja ja nollia lähdetään kakkosiin hakemaan, pääasia kuitenkin että sekä ohjaajalla että koiralla on mukavaa! ohjaajalla on paljon opittavaa jotta radoista saatais vieläkin sujuvampia ja järkeviä..
- hauskanpitoa ja mukavaa yhdessäoloa
- terve ja iloinen koira! tämä on se kaikista tärkein juttu. lihaksista ja muusta jaksamisesta pyritään pitämään hyvää huolta. Myös ohjaajan ;)
- Jaakko on myös kiinnostunu agilitysta koko ajan enemmän ja enemmän, siltä tulee hyviä vinkkejä ja neuvoja kentän laidalta.. niinpä ruetaan myös ajamaan uutta ohjaajaa sisään. Kuopioon muuton yhteydessä (maaliskuussa) olis tarkotus ottaa myös Jaakko ohjaamaan Ninniä treeneihin ja katotaan miten se lähtee sujumaan. Itse oisin mielelläni välillä katsomon puolella ja ihastelisin Ninnin menoa. :)
Näillä mennään eteenpäin. Toivotan kaikille mukavia ja riemukkaita hetkiä vuonna 2012, koirien kanssa ja ilman. :)
torstai 29. joulukuuta 2011
Välipäivien lomatunnelmia Kuopiosta
Joulu oli ja meni, Ninni oli aivan intona paketeista! Heti kun lahjoja säkistä nostettiin, Ninni seuras tarkasti ja haisteli paketin. Häntä heiluen olis avannu vaikka kaikki paketit jos olis antanu.. :D Tässäpä yksi videopätkä paketin avaajasta, vaikka paketti oli pieni niin hyvin sen auki sai. Ja tuntuu että Ninniä kiinnostaa enemmän nuo paketin paperit ku itse paketin sisältö.
Ninni-lomalaisella virtaa riittää ja ollaankin käyty ahkerasti Puijon metsissä ja rinteillä kävelemässä, Ninni tosin ei kävele vaan vetää kamalaa rallia edestakasin.. :D Muutamana päivänä on luntakin satanut niin että hangessa on menty mutta ei se oo Ninnin menoa haitannu. Olkoon tämä sitten kuntotreeniä agilitykautta varten. Uuden vuoden juhlinnan jälkeen suunnataan muutamaks päiväks Joensuuhun ja käydään treenailemassa agia tauon jälkeen. Ei viitsi suoraan kuukauden agitauon jälkeen mennä ACE:n treeneihin, siitä ei mahtais tulla mitään ku kävis koira ihan ylikierroksilla. Parasta siis käydä muutamat treenit tekemässä Joensuussa. :) Loppuun vielä joulun ja välipäivien kuvasatoa, jossain on tarkennukset vähän päin prinkkalaa mutta kai niistä selvää saa.
Ninni-lomalaisella virtaa riittää ja ollaankin käyty ahkerasti Puijon metsissä ja rinteillä kävelemässä, Ninni tosin ei kävele vaan vetää kamalaa rallia edestakasin.. :D Muutamana päivänä on luntakin satanut niin että hangessa on menty mutta ei se oo Ninnin menoa haitannu. Olkoon tämä sitten kuntotreeniä agilitykautta varten. Uuden vuoden juhlinnan jälkeen suunnataan muutamaks päiväks Joensuuhun ja käydään treenailemassa agia tauon jälkeen. Ei viitsi suoraan kuukauden agitauon jälkeen mennä ACE:n treeneihin, siitä ei mahtais tulla mitään ku kävis koira ihan ylikierroksilla. Parasta siis käydä muutamat treenit tekemässä Joensuussa. :) Loppuun vielä joulun ja välipäivien kuvasatoa, jossain on tarkennukset vähän päin prinkkalaa mutta kai niistä selvää saa.
| Häntä heiluu kun paketista paljastui uusi lelu. |
| Lumipallojen kiinni ottaminen on kivaa. :) |
| Kova tuuli puhalsi ja meinas Ninnillekin tulla kylmä. |
torstai 8. joulukuuta 2011
Loistava päätös kisakaudelle!
JoA:n itsenäisyyspäivän kisat päätti meidän ensimmäisen kisakauden ja se päätös oli vallan loistava - Ninni sai sertin ja siirty kakkosluokkaan! Uskomatonta miten huippu harrastuskaveri mulla onkaan! :)
A-rata meni muuten ihan loistavasti mitä nyt ite vähän kämmäilin, olin ihan väärässä paikassa ohjaamassa pariin kertaan ja melkein blokkasin Ninniltä putken suun minne piti mennä.. En tiiä miten olin niin pihalla sen radan ajan, mutta onneks Ninni pelasti hienosti! A:n kontakti ei kyllä ollu mikään mahtava, Ninni kyllä hidasti mutta sitten kuitenki hyppäs korkeelta alas. Kepit tuntu hitaammilta ku normaalisti, mutta ei ne videolla niin hitaalta näyty ku tuntu, ehkä mulla oli vaan vauhti päällä itellä ja tuntu pitkältä odottaa Ninniä kepeiltä. :D Tuloksena siis -0,3 SERT ja 1.sija. B-rata mentiin sitten kakkosluokassa.
Ajattelin kauhulla kakkosten rataa että en osaa siellä ite tehä mitään, mutta ei se sitten kuitenkaan niin paha ollut.. Ja muuten se oliskin menny oikein mallikkaasti ellei olis joku kiva haju löytyny matkalta keppien kohdalta. Siinä meni sitten aika kauan aikaa ja tuli virhekin. Ohjasin taas aika surkeesti mutta Ninni suoritti silti esteet moitteettomasti. Menin ihan omituisia linjoja ja jossai vaiheessa meinas ratakin unohtua :'D Tuloksena paljon virhepisteitä ja 5.sija.
Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa treeniä kohti ens vuoden kakkosten luokkia. Pitää kerätä itselle luottamusta koiraan ja uskaltaa edetä reilusti koiran edelle radoilla. Kaikenkaikkiaan oon tosi tyytyväinen ja yllättyny kisakaudesta, odotukset ja toiveet ei todellakaan ollut lähelläkään kakkosluokkaa. Toki se tuossa toisen LUVAn jälkeen alko tuntuu et enää yks puuttuu ja kyllä me se saadaan. Ninni on vaan huikee! Vaikka ohjaaja on välillä pihalla niin Ninni pelastaa. :) Tästäpä on Ninnin hyvä alottaa ansaittu lomansa. Palataan treeneihin jälleen ensi vuoden puolella.
Kisakausi 2011 numeroina:
Ensimmäinen startti virallisissa kisoissa 5.6. Joensuussa
Takana 11 kisaa, 22 rataa.
HYL 6kpl
Suurin virhepistemäärä 25,39
Riman pudotuksia 0
Ratoja joissa RV0 6kpl
Palkintosijoja 7kpl
Vauhdikas viikonloppu Kuopiossa
Viikonloppu vietettiin vauhdikkaissa merkeissä Kuopiossa. Lauantaina treffattiin koirakaveri Vili! Ninni ja Vili on viimeks tavannu kun Vili oli ihan pieni pentu ja Ninni ei oikein tienny miten päin pennun kanssa ois ollu. Ei tykänny yhtään innokkaasta pennusta vaan yritti väistellä ja olla näkymätön parhaansa mukaan. Tuo siis edellisellä kerralla josta on aikaa jo vuosi. Lähdettiin koirien kanssa ulkoilemaan, ajattelin että näin on Ninnille helpompi tutustua koirakaveriin, sisätiloissa Ninni ahdistuu ja väistelee kun taas ulkona on reippaammin muiden kanssa. Lenkki meni oikein mallikkaasti ja mukavaa oli! Käytiin myös koirapuistossa kun sattui olemaan tyhjillään, koirat juoksi innoissaan rallia ja Ninni oli reipas! Kiva että niillä meni Vilin kanssa hyvin, voidaan muullonkin käydä koirien kanssa ulkoilemassa. Ninnillä on aika vähän koirakavereita joiden kanssa se leikkis ja tykkäis olla, siitä on tullu aika valikoiva kavereiden suhteen ja joidenkin koirien luo ei halua millään edes mennä. Tässäpä muutamia kuvia koirakaverusten touhuista lauantailta. Hyvin tuli koirat väsytettyä ennen omistajien pikkujouluiltaa! ;D
Sunnuntaina oli treenit ACE:lla. Mentiin 20 esteen rataa ja kellotettiin aikoja. Radalla oli monta putkeen irtoamista ja Ninni ei niissä oo kovin varma.. Putket on otettava tehotreeniin heti ensi vuoden alussa! Yllättävän hyvin kuitenkin putkiin menot onnistu, paremmin ku odotin. Radalla oli haastetta ohjaajalle, piti juosta ja luottaa koiran tekemiseen että pääsi itse etenemään koiran edelle. Tämän ongelman oon tiedostanu ite jo aiemmin, varmistelen liikaa Ninnin tekemistä ja en mene tarpeeksi rohkeasti itse edelle. Tätä täytyy treenata myös. Kivat ja opettavaiset treenit oli taas! :) Ensi vuonna jatketaan myös ACE:lla treenaamista joten lisää vinkkejä ja oivalluksia luvassa. Tässäpä videopätkä treenistä.
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
20.11.2011 Ninni 6v
Miten aika menee näin nopeeta??!! Ninni rakas on jo 6 vuotias, vaikka justhan se tuli meille ihan pikkusena vauvana, muistan sen ku eilisen päivän. Siitä asti Ninni onkin ilahduttanut monen ihmisen päiviä, olemalla vain oma iloinen ja kujeileva itsensä. Pentumaista intoa löytyy vieläkin, lenkkeillessä vastaantulijat usein luulevat Ninniä pennuksi, siinä sitten selität että kyllä tämä jo ihan aikuinen on.. :D
Ninni on mitä mainioin koira niin kotona kuin treenikentällä. Ninni kulkee helposti mukana paikassa kun paikassa ja sopeutuu nopeasti uusiin juttuihin. Ja oppii vielä "vanhanakin" paljon uutta, en mä kyllä ajattele että Ninni mitenkään vanha olis vielä, mutta eihän se enää ihan nuorikaan oo. Tämä täytyy pitää mielessä treenatessa agia, on muistettava pitää lihaksista hyvää huolta lämmittelyllä, jäähdyttelyllä ja hieronnalla. Ja muistettava tietysti antaa kaverin levätä tarpeeksi. Ninnistä kyllä huomaa jos on treenattu liikaa, sillon loppuu into muuten niin innokkaasta ja yhteistyöhaluisesta koirasta. Täytyy siis pitää järki päässä treenaamisen suhteen.
Ninni on meidän koko perheen monitoimikoira, joka rakastaa ulkoilua (ei sateella), kaikenlaista leikkimistä ja riehumista, rauhallisia rapsutteluhetkiä, ja ennenkaikkea rakastaa purulla lenkkeilyä ja lumessa pyörimistä! Aina kun Ninnin ensimmäinen tassu koskettaa purua, on ilo ja riemu taattu, sillon alkaa kamala ralli ja hepuli. Lumi on toinen josta Ninni innostuu valtavasti, röhkiminen, puhkuminen ja pyöriminen hangessa on Ninnin mielestä vaan niiiiiiin ihanaa! :) Ja jos Ninni saa nakkia tai muita herkkuja, tekee se ihan mitä vaan siltä pyytä. Sille on siis aika helppo opettaa uusia juttuja.
Vähiin käy ennenku loppuu..
Tän vuoden kisat nimittäin. Kuopiossa kisailtiin toisiks viimeset kisat tälle vuodelle, jäljellä on enää JoA:n kisat itsenäisyyspäivänä.
Eka rata lähti tosi hyvin, lopussa alkokin sit tulla pieniä virheitä ja ne harmittaa. Puomin alastulokontaktilla en käskeny kunnolla Ninnille kontaktin ottamista ja touhotin ite menemään jo eteenpäin, siitäpä se sitten hyppäsi kauniisti kontaktin yli. :D Ja sitä seuranneella putkella käänty takas. Hmmh, taas minä sit vissiin lähdin liian aikaseen toiseen suuntaan enkä odottanu koiraa mukaan. Ääääh. No, siihen meni se rata. Vauhti oli hyvää.
Toisella radalla Ninni vauhti oli hitaampaa, mutta voi olla että olis riittäny jos Ninni ei ois jääny haistelemaan. Heti kolmannelle esteelle tyssäs tämä rata, putkelle menossa Ninni jäi haistelemaan numerokylttiä ja sitten vielä huomasi aidan takana olevan kuuluttajan. Rata lähti siis aika tahmeesti liikkeelle ja meni kauan ennenku päästiin vauhtiin. Kepit oli hitaat. Muita virheitä ei radalla tullu.
Eka rata lähti tosi hyvin, lopussa alkokin sit tulla pieniä virheitä ja ne harmittaa. Puomin alastulokontaktilla en käskeny kunnolla Ninnille kontaktin ottamista ja touhotin ite menemään jo eteenpäin, siitäpä se sitten hyppäsi kauniisti kontaktin yli. :D Ja sitä seuranneella putkella käänty takas. Hmmh, taas minä sit vissiin lähdin liian aikaseen toiseen suuntaan enkä odottanu koiraa mukaan. Ääääh. No, siihen meni se rata. Vauhti oli hyvää.
Toisella radalla Ninni vauhti oli hitaampaa, mutta voi olla että olis riittäny jos Ninni ei ois jääny haistelemaan. Heti kolmannelle esteelle tyssäs tämä rata, putkelle menossa Ninni jäi haistelemaan numerokylttiä ja sitten vielä huomasi aidan takana olevan kuuluttajan. Rata lähti siis aika tahmeesti liikkeelle ja meni kauan ennenku päästiin vauhtiin. Kepit oli hitaat. Muita virheitä ei radalla tullu.
perjantai 18. marraskuuta 2011
Kisafiiliksiä Varkaudesta
Ei voi muuta sanoo ku että olipa täydellinen viikonloppu kaikinpuolin! Ekalta radalta Varkaudesta tuli meidän toinen LUVA! Ninni oli superhieno, vaikka parilla ekalla hypyllä näytti taas tahmeelta, siitä se sitten vaan käynnisty ja saatiin vauhti päälle. Ennen loppusuoran putkea olin ajatellu vaihtaa puolta niin että ei tartte takaleikkausta tehdä, Ninni kun ei niitä oikein kestä (täytyis treenata..). Sitten siinä radalla olikin semmonen fiilis ja vauhti päällä ja jäin jotenkin jälkeen enkä ehtiny tehä niinku suunnittelin, mutta tais olla Ninnilläkin hyvä meno päällä kun ei edes huomannut takaleikkausta. :D Sujui siis hyvin. Ja Ninni ehti käydä kesken radan juoksemassa ratatyöntekijän luona, se oli onneks pikanen spurtti ja päästiin jatkamaan rataa nopeesti. Hyvä fiilis jäi! :)
Toisella radalla sitten tulikin virhe putkella, otin ehkä yhden askeleen liikaa sivulle putkesta ja Ninni käänty takas. Ai mitennii koira on herkkä ja ei kestä että menen kauemmas. Tässä huomattiin sitten se että putkia täytyis treenata ihan urakalla, että pääsisin itse jo etenemään kauemmas koiran ollessa putkessa. Muuten rata oli tosi hyvä ja vauhtikin riitti, joten hieman jäi harmittamaan tuo putken sössiminen, mutta minkäs sille voi. Hauskaa meillä oli ja se on pääasia! :) Koskaan ei oo kisojen toinen rata ollu noin hyvä mitä se oli nyt, yleensä siinä vaiheessa Ninniä ei enää oo kiinostanu, nyt sillä löyty intoo siihenki radalle. Jee!
Tästä jatketaan seuraavaksi Kuopioon kisoihin ja vuoden päätteeksi vielä JoA:n kisat.
Toisella radalla sitten tulikin virhe putkella, otin ehkä yhden askeleen liikaa sivulle putkesta ja Ninni käänty takas. Ai mitennii koira on herkkä ja ei kestä että menen kauemmas. Tässä huomattiin sitten se että putkia täytyis treenata ihan urakalla, että pääsisin itse jo etenemään kauemmas koiran ollessa putkessa. Muuten rata oli tosi hyvä ja vauhtikin riitti, joten hieman jäi harmittamaan tuo putken sössiminen, mutta minkäs sille voi. Hauskaa meillä oli ja se on pääasia! :) Koskaan ei oo kisojen toinen rata ollu noin hyvä mitä se oli nyt, yleensä siinä vaiheessa Ninniä ei enää oo kiinostanu, nyt sillä löyty intoo siihenki radalle. Jee!
Tästä jatketaan seuraavaksi Kuopioon kisoihin ja vuoden päätteeksi vielä JoA:n kisat.
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Ensimmäinen LUVA!
Jeee! Sieltä se vihdoin tuli! Vuokatissa lomaillessa piipahdettiin kisoihin Kajaaniin, ja kyllä kannatti! :) Ekalla radalla pari ekaa hyppyä näytti jotenki vaikeilta ja pussissa Ninnillä kesti kauan, mutta muuten rata oli sujuva. Maaliin tullessa ajattelin että noniin, sieltä tuli nyt taas puhdas rata mutta aikaa varmaan pari sekuntia yli tuon pussissa hukkautuneen ajan takia. Mutta tälläkertaa aika riitti ja otettiin voitto ja LUVA! Oon ylpee Ninnistä, vauhti siis riittää jos vaan ei tule turhia kiemuroita matkalla.
Hyppyrata ei sitten ollutkaan niin hyvä.. :D Vauhti oli paljon hitaampaa ja Ninni ei halunnu mennä putkiin. Videota katsoessa kuitenki näkyy selvästi että ite pysähdyn täysin putkille tullessa kun jään odottamaan Ninniä, joten siinä varmaan syy miksi ei mennyt putkiin. Ei tietenkään menny ku minä pysähdyn just siinä putken suulla..!! :D Noh, ei aina voi ohjaaja olla ihan mukana kaikessa. Tuloksena 4. sija, ratavirheet 10 ja ajasta sitten kans reilusti lisää.
Kokonaisuudessaan kisoista jäi hyvä fiilis, Ninni ei tälläkertaa menny tuomarin eikä ratatyöntekijöiden luo vaikka muutamassa paikassa ajattelin että niin vois käydä. Nyt oli hyvin kuulolla ja kaikki meni nappiin, lukuunottamatta noita toisen radan putkia.. ;D Taas sai uutta intoa jatkaa treeniä ja kisoissa kiertämistä.
Hyppyrata ei sitten ollutkaan niin hyvä.. :D Vauhti oli paljon hitaampaa ja Ninni ei halunnu mennä putkiin. Videota katsoessa kuitenki näkyy selvästi että ite pysähdyn täysin putkille tullessa kun jään odottamaan Ninniä, joten siinä varmaan syy miksi ei mennyt putkiin. Ei tietenkään menny ku minä pysähdyn just siinä putken suulla..!! :D Noh, ei aina voi ohjaaja olla ihan mukana kaikessa. Tuloksena 4. sija, ratavirheet 10 ja ajasta sitten kans reilusti lisää.
Kokonaisuudessaan kisoista jäi hyvä fiilis, Ninni ei tälläkertaa menny tuomarin eikä ratatyöntekijöiden luo vaikka muutamassa paikassa ajattelin että niin vois käydä. Nyt oli hyvin kuulolla ja kaikki meni nappiin, lukuunottamatta noita toisen radan putkia.. ;D Taas sai uutta intoa jatkaa treeniä ja kisoissa kiertämistä.
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Kisafiiliksiä Liedosta 16.10.
Lomareissulle tosiaan otettiin Ninnikin mukaan ja sattui sopivasti olemaan kisat Turun vieressä Liedossa ja suunnattin sitten sinne hämmentämään eteläisen Suomen kisaajia. :D Kisat oli hienossa isossa hallissa, ATT-areenalla. Heti alkuunsa meinas käydä huonosti, myöhästyin nimittäin rataantutustumisesta. Ilmoittautuessani ei mainittu mitään että ovat hurjasti edellä aikataulusta, joten suunnitelman mukaan lähdin Ninnin kanssa lämmittelylenkille. Lenkin jälkeen ajattelin näyttää Ninnille hallia ja katsella muutaman radan. Huomasin kuitenkin että rataantutustuminen oli menossa ja siellä oli sellaisia numeroliivejä että minunkin pitäisi jo olla tutustumassa rataan. Varmistin asian ratatyöntekijältä ja siellähän se oli minien rataantutustuminen menossa. Ei muutaku koira kiireellä Jaakolle ja ite kattomaan rataa. Rata oli onneks tosi loogisesti etenevä ja mentiin aika paljon suoraan, joten sen muisti nopeesti.
Lähdin radalle vissiin kuudentena joten ehdin siinä hetken hengähtää ja antaa Ninnille vettä. Rata suju about puoleenväliin asti loistavasti, Ninnillä oli vauhtikin reippaampi ainaki omasta mielestäni. Sitten olikin putkeen meno ja sen takana istui ajanottajia ja muuta ratahenkilökuntaa ja Ninni kävi sitten niitä moikkaamassa ennen putkeen menoa. Aina niitä ratatyöntekijöitä istuu tai seisoo suoraan jossain linjalla mihin koira näkee juostessaan esteelle. Noooo eihän sinne tietty pitäs koiran mennä, muttakun Ninni menee.. :D Rata jatku sen jälkeen taas sujuvasti, nyt oli puomi kokonaisuudessaan reipas ja muutkin esteet meni mallikkaasti. Renkaalle taas vähän jarrutusta mutta ei niin pahasti ku edellisissä kisoissa. Ratavirheitä 5 tuosta putkeen menosta ja yliaikaa ~5sec. Rata olis ollu täydellinen ilman tuota ylimäärästä lenkkiä.. Ja olis voinu aikakin riittää puhtaaseen nollaan.. Kylläpä taas ärsytti radan jälkeen vaikka hyvin noin niinku muuten menikin. Kontaktit Ninni otti tosi hyvin, a:n alastulolla odotutin ehkä vähän liian kauankin, ois voinu nopeemmin jatkaa matkaa.
Toinen rata oli hyppyrata ja toiveet siihe oli ihan hyvät tuon ekan radan jälkeen. Kisoissa meni medit ja maksit ennen minejä joten rataa ehti katella jo aika kauan. Katoin heti et tuomari seisoo omaa rataa ajatellen aika pahassa paikassa, suoraan keppien vieressä. Olin suunnitellu tarkkaan miten saan Ninnin huomion itteeni kepeille mennessä ettei se karkaa tuomaria moikkaamaan. En kuitenkaan ollu ajatellu et Ninni lähtis jo aiemmalta hypyltä (joka hypättiin kohtisuorasti päin keppiriviä) tuomarin luo.. Sinne se kuitenkin lähti ja juos siis keppien läpi joten hylättyhän siitä tuli. Ei tosin tämä rata muutenkaan ollu hyvä, vauhti oli taas paljon hitaampi ja Ninni jotenki tahmee, sai kannustaa ja innostaa taas kaiken osaamisen mukaan eikä silti oikein tapahtunu mitään. Semmoset kisat oli, eka rata jäi harmittamaan mutta ei se auta ku jatkaa yrittämistä.. :D Vauhti oli jo kuitenki parempi ekalla radalla ku normaalisti ja kaikkien esteiden suoritus hyvä. Pitäis vaan saada pois tuo tuomarin ja muiden ratahenkilöiden luo juokseminen,.. Tässä vielä pari kuvaa kisoista.
Reissu jatkuu siis huomenna torstaina kohti Vuokattia ja lauantaina olis sitten edessä kisat Kajaanissa. Katsotaan miten siellä käy.
Lähdin radalle vissiin kuudentena joten ehdin siinä hetken hengähtää ja antaa Ninnille vettä. Rata suju about puoleenväliin asti loistavasti, Ninnillä oli vauhtikin reippaampi ainaki omasta mielestäni. Sitten olikin putkeen meno ja sen takana istui ajanottajia ja muuta ratahenkilökuntaa ja Ninni kävi sitten niitä moikkaamassa ennen putkeen menoa. Aina niitä ratatyöntekijöitä istuu tai seisoo suoraan jossain linjalla mihin koira näkee juostessaan esteelle. Noooo eihän sinne tietty pitäs koiran mennä, muttakun Ninni menee.. :D Rata jatku sen jälkeen taas sujuvasti, nyt oli puomi kokonaisuudessaan reipas ja muutkin esteet meni mallikkaasti. Renkaalle taas vähän jarrutusta mutta ei niin pahasti ku edellisissä kisoissa. Ratavirheitä 5 tuosta putkeen menosta ja yliaikaa ~5sec. Rata olis ollu täydellinen ilman tuota ylimäärästä lenkkiä.. Ja olis voinu aikakin riittää puhtaaseen nollaan.. Kylläpä taas ärsytti radan jälkeen vaikka hyvin noin niinku muuten menikin. Kontaktit Ninni otti tosi hyvin, a:n alastulolla odotutin ehkä vähän liian kauankin, ois voinu nopeemmin jatkaa matkaa.
Toinen rata oli hyppyrata ja toiveet siihe oli ihan hyvät tuon ekan radan jälkeen. Kisoissa meni medit ja maksit ennen minejä joten rataa ehti katella jo aika kauan. Katoin heti et tuomari seisoo omaa rataa ajatellen aika pahassa paikassa, suoraan keppien vieressä. Olin suunnitellu tarkkaan miten saan Ninnin huomion itteeni kepeille mennessä ettei se karkaa tuomaria moikkaamaan. En kuitenkaan ollu ajatellu et Ninni lähtis jo aiemmalta hypyltä (joka hypättiin kohtisuorasti päin keppiriviä) tuomarin luo.. Sinne se kuitenkin lähti ja juos siis keppien läpi joten hylättyhän siitä tuli. Ei tosin tämä rata muutenkaan ollu hyvä, vauhti oli taas paljon hitaampi ja Ninni jotenki tahmee, sai kannustaa ja innostaa taas kaiken osaamisen mukaan eikä silti oikein tapahtunu mitään. Semmoset kisat oli, eka rata jäi harmittamaan mutta ei se auta ku jatkaa yrittämistä.. :D Vauhti oli jo kuitenki parempi ekalla radalla ku normaalisti ja kaikkien esteiden suoritus hyvä. Pitäis vaan saada pois tuo tuomarin ja muiden ratahenkilöiden luo juokseminen,.. Tässä vielä pari kuvaa kisoista.
Reissu jatkuu siis huomenna torstaina kohti Vuokattia ja lauantaina olis sitten edessä kisat Kajaanissa. Katsotaan miten siellä käy.
Palataanpa hieman ajassa taaksepäin..
Noniiiin, tässä nyt jäi kiireiden takia muutamat blogipäivitykset tekemättä. Joten nyt otan ne sitten kiinni.. VAROKAA pitkää tarinaa. (Yritän kyllä parhaani mukaan kirjottaa lyhyesti!)
AGIKISAT ACE, KUOPIO 25.9.2011
Ensimmäinen rata ei alkanu ihan täydellisesti.. Ninni lähti jotenki heti alkusuoran hypyt tahmeesti liikkeelle, mutta pääs kuitenki sit ihan hyvään vauhtiin. Toki siinä sitten hyppysuoran päässä putkeen mentäessä piti ensin moikata tuomaria joka seiso lähistöllä. Minkäs sille voi kun toinen on niin sosiaalinen ja kaikki ihmiset on ihania.. :D Olis tietty ihan kiva että ihmisiä ei moikkailtas kesken radan! Noh, matka jatku sitten pienen ylimääräsen lenkin jälkeen sujuvasti. (Tuomari toki anto siitä virheen kun kieltäytyi putkeen menosta..) Puomin ylösmenolla Ninni taas aavistuksen hidasti, mutta jatko siitä sitten reippaasti eteenpäin. Kaikki muu suju radalla hyvin. Tuloksena ratavirheet 5 ja ajasta muutama virhepiste lisää.
Toinen rata olikin sitten aika surkee.. :D Kepeille mennessä oli joku kiva haju ja numerokyltti piti myös haistella.. Renkaalle tuli aikamoinen vauhdin hidastus ja haistelemaan jäätiin vielä radan loppupuolellakin. Viimeset viis hyppyy mentiin sit ihan kävelyvauhdilla, ei vaan Ninniä innostanu yhtään vaikka mitä tein. Aikaa meni radalla tuhottoman kauan ja ratavirheitäkin oli (pitää tarkistaa paremmin..)
Kisojen jälkeen ajattelin vaan et onneks ei oo seuraavana viikonloppuna kisoja ja pääsee vihdoin treenaamaan oikein kunnon opetukseen ACE:lle. Toivon että tuohon vauhtiongelmaan saatais jotain vinkkejä.
SAIRASTELUA
Kisojen jälkeen viikolla torstain ja perjantain välisenä yönä Ninni rupes oksentelemaan. Sillä on välillä maha sekasin ja muutamia oksenteluja tehny yöllä mutta nyt tuo ei näyttäny loppuvan.. Oksentelua jatku kolmen tunnin ajan melkein taukoamatta, 10min välein. Kerran Ninni kävi itse vapaehtosesti juomassa mutta oksensi samantien vedet pois. Ninni myös täris oksennellessaan ja aamulla oksenteluista oli ollu taukoa pari tuntia mutta tärinä ja läähätys jatkui. Ei koira juurikaan rauhottunu. Olin kuitenki ite jo lähössä kouluun kun Jaakolla olis vapaapäivä ni voi olla Ninnin seurana. En kuitenkaan ehtiny kouluun vielä lähteä ku parin tunnin oksentelutauon jälkeen Ninni oksensi täysin verisen oksennuksen, siis ihan punasen! Sillon kyllä säikähdin ja soittelin kiireellä kaikille eläinlääkäreille ku meinas olla kaikilla vaan varattua heti klo 8 aamulla. Yhdestä paikasta sain jonkun kiinni, pahoittelivat ettei heillä ole aikoja mutta käski ehdottomasti mennä lääkäriin tarkastuttamaan mikä koiraa vaivaa.
Aholle sitten suunnattiin ja kauhee ruuhkahan sielläkin oli, mutta hyvin silti meidät huomioitiin ja vointia tarkkailtiin. Verikokeet otettiin Ninniltä heti, niissä ei mitään suurempia näkyny. Röntgenissä kävi myös, mutta ei mahassa mitään vierasesineitäkään ollu. Nukutettuna kun Ninni pötkötteli niin laitettiin nesteytystä ihon alle ja pistettiin antibioottia ja pahoinvointilääkettä. Samalla myös puhdistettiin vähäiset hammaskivet takahampaista. Mitään syytä ei oikein oksentelulle löytyny, joku ärhäkämpi pöpö vaan vissiin. Antibioottikuuri saatiin ja iso lasku. Tulipa kuitenkin tutkittua, kyllä se senverran säikäytti kun Ninni oli niin huonona. Yleensä se on oksenteluista toipunu nopeesti mutta nyt se ei ollu yhtään normaali. Nukutuksesta heräiltyään Ninni oli kyllä ihan sekasin.. täysin eri koira. Alakulonen ja ei reagoinu oikein mihinkään. Makas vaan ja TÄRIS taas.. Pidettiin peiton alla lämpimässä niin tärinä loppu kyllä muutamassa tunnissa. Koko päivän Ninni oli ihan omituinen, ilonen ja leikkisä Ninni oli vaihtunu täysin masentuneeseen ja poissaolevaan. Seuraavana aamuna vasta hymy nous minunki huulille, Ninnin häntä heilu jo kovaa vauhtia ja silmät oli iloset. Tauti menikin sitten sillä ohi.
![]() |
| Potilas nesteytyksessä |
| Pieni potilas nukkuu |
TREENIT ACE:LLA
Sairastelun jälkeen heti sunnuntaina oli ekat treenit ACE:lla. Mietin pitkään voinko sinne Ninnin kanssa mennä, mutta Ninnin vointi parani nopeesti ja ajattelin sitten että mennään tekemään sen verran mitä koira jaksaa, tätä kun oli niin kauan odotettu. Muut treenikaverit ajeli Joensuusta Kuopioon mutta me oltiin siellä jo valmiiksi. Rata oli aika haasteellinen muutamista kohdista, ajattelin että eihän tästä varmaan mitään tule, olin ite iha pihalla ohjauskuvioista. Hyvin kuitenkin niihin neuvoja sai ja vaikeaa kohtaa täytyi jokaisen vuorotellen harjoitella ilman koiraa. No Ninnin kanssa ei kuitenkaan radalla siihen vaikeaan kohtaan asti päästy. Vauhti oli tosi hidasta ja sittenpä keskityttiinkin vauhdin parantamiseen. Tehtiin pienellä pätkällä jossa oli pari putkee ja hyppy. Ruokakupissa nameja pätkän lopussa. Vauhtia löytyi heti ihan eri tavalla, tosin ei meinannu Ninni malttaa kuunnella minne piti mennä. Aika monta kerta piti ensin juosta suoraan katsomaan olisko siellä kupissa mitään.. :D Oon tyytyväinen treeniin, sain itelle paljon ajateltavaa. Omissa treeneissä oon vaan tehny kisan omasesti ensin radan kokonaan läpi ja sitten katsonut pienemmissä pätkissä jotain haasteellisempia kohtia ja palkannut siellä. Ninni kuitenkin tarttee paljon enemmän palkkausta kesken radan. Treeneissä ruetaan siis tekemään ratoja pienissä pätkissä ja palkataan paljon, näin saa vauhtia lisää. Katsotaan näillä opeilla seuraavaan kertaan onko vauhti parempi. Odotan jo innolla seuraavaa treenikertaa! :)
TREENIÄ
Treenattu ollaan nyt tosiaan pieniä pätkiä radoista ja paljon palkkaa, vauhti on paljon parempi näin! Täytyy vaan jatkaa treeniä. Kontaktien alastuloilla on myös ollu välillä kisaradoilla ongelmia, joten niitä ollaan myös namialustalla muutamissa treeneissä tehty. Tästäpä jatketaan vauhtitreeniä ja toivotaan että siitä olis tuleviin kisoihin jotain apua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















